Vuoden 2010 yhteiskuntavastuuraportti

Tyytyväiset työntekijät 

 

Tutkimme henkilöstömme tyytyväisyyttä työhön, työoloihin ja johtamiseen vuosittaisilla tutkimuksilla. Vuoden 2010 henkilöstötutkimuksen konsernin vastausprosentti oli 76 % (60 % vuonna 2009), mitä voidaan pitää hyvänä.

Kyselyn tulokset raportoitiin tiimeittäin tai ryhmittäin, mikäli niissä oli vähintään viisi vastaajaa. Tutkimuksen tulokset on käsitelty johtoryhmissä sekä esimiesten vetämissä pienryhmäkeskusteluissa, joissa on sovittu ryhmää koskevista kehitystoimenpiteistä ja koko konsernia koskevista kehitysehdotuksista.

Vuoden 2010 tulokset osa-alueittain (oma työ, työilmapiiri, koulutus & kehittyminen, esimiestyöskentely, sisäinen tiedonkulku, palkitseminen, johtaminen sekä Vantaan Energia työpaikkana) ovat hyvin samantasoisia kuin edellisenä vuonna.

Henkilöstön kokonaistyytyväisyydelle saatiin arvosanaksi 3,6 (3,7) asteikolla 1-5. Henkilöstöstä 62 % antaa Vantaan Energialle hyvän arvosanan 4 tai 5. Tulos on selkeästi parempi kuin teollisuusyrityksissä keskimäärin.

Parannusta arvioissa oli tapahtunut eniten palkitsemisen osa-alueella, josta arviomme ovat huomattavasti korkeammat verrattuna teollisuuteen.

Vantaanenergialaiset arvioivat työtehtävänsä haasteellisiksi ja riittävän vaihteleviksi huomattavasti enemmän kuin teollisuusyrityksissä keskimäärin. Sama linja on nähtävillä esimiestyöskentelyn sekä johtamisen osa-alueilla.

Heikennystä tuloksissa oli nähtävissä jaksamisessa sekä sisäisessä tiedonkulussa. Avoimissa vastauksissa kommentoitiin mm. palaverien paljoutta sekä ajoittaista kiirettä.

Kehityskohteina ovat edelleen työhyvinvointi ja jaksaminen sekä johtaminen muutostilanteissa; juuri ne asiat, jotka ovat keskeisiä asioita myös varhaisen välittämisen mallissamme. Vuoden 2011 aikana on tärkeää saada malli toimimaan käytännössä.

Lue lisää tuloksista ja tavoitteista >>

Sivun tiedot on todennettu huhtikuussa 2011.