Meille töihin
Työtä, joka antaa energiaa sinulle ja muille
Vantaan Energialla on ilo tarjota työtä uusille tekijöille ja harjoittelijoille. Rekrytointitarpeemme on runsas mm. suurten ikäluokkien siirtyessä viettämään eläkepäiviä sekä uuden jätevoimalan valmistumisen myötä vuonna 2014.
Henkilöstösuunnittelun lähtökohtana on tarvittavan osaamisen ennakointi ja varmistaminen. Teemme lyhyen aikavälinen eli vuoden ja pitkän aikavälin eli viiden vuoden henkilöstösuunnitelmat. Esimiesten vastuulla on oman yksikön tulevien henkilöstö- ja osaamistarpeiden kartoitus ja tarpeiden mukainen täyttäminen.
Vuonna 2010 rekrytoimme 30 (36 vuonna 2009) työntekijää, joista uusina palkattiin 22 (29) ja talon sisältä valittiin 8 (7). Tarjosimme kesätyöpaikan ja opintoihin liittyvän harjoittelujakson noin 50 (30) nuorelle. Eniten harjoittelijoita opintoihin liittyvissä harjoitteluissa oli Vantaan Ammattiopisto Variasta. Myös vuonna 2011 pystymme tarjoamaan saman määrän kesätyö- ja harjoittelupaikkoja.
Toimintaympäristön muuttuessa osaamistarpeetkin muuttuvat. Vuonna 2011 eläkkeelle jää 13 (13) henkilöä. Eläköityvien työpaikoista täytetään reilu puolet, ja niiden lisäksi yhtiössämme avautuu uudenlaisia työtehtävää. Olemme kehittäneet erityisen palkitsemisjärjestelmän eläkkeelle siirtyville viimeiselle työvuodelle. Järjestelmä kannustaa heitä muun muassa opettamaan omia tehtäviään seuraajalleen.
Vantaan Energia on ollut näkyvästi mukana pääkaupunkiseudun rekrytointimessuilla Duuni.net, Next Step, Cintact Forum, TKK:n Taitavasti kesätöihin - messut, Omiasta eteenpäin -tapahtuma, Monsterin ja Oikotien rekrymessut. Koulujen ja oppilaitosten kanssa tehdään aktiivista yhteistyötä järjestämällä yritysvierailuja, neuvomalla energiansäästämisessä ja kertomalla energia-alan koulutus- ja työmahdollisuuksista sekä opastamalla työnhakutaidoissa.
Sivun tiedot on todennettu huhtikuussa 2011.