Vuoden 2010 yhteiskuntavastuuraportti

Raportoinnin sisältö 



Vantaan Energia on julkaissut yhteiskuntavastuun raportin vuodesta 2002 lähtien. Noudatamme raportoinnissa kansainvälistä Global Reporting Initiative –ohjeistoa. Raportoinnissa on huomioitu myös energia-alan toimialakohtaiset indikaattorit.

Vuodesta 2009 lähtien olemme raportoineen yhteiskuntavastuusta vain verkossa. Hyödynnämme verkon tarjoamia mahdollisuuksia monipuoliseen ja -kerrokselliseen viestintään, ja olemme luopuneet perinteisestä kolmijaosta taloudelliseen, sosiaaliseen ja ympäristövastuuseen. Pyrimme linkittämään vastuun ulottuvuuksia toisiinsa sekä tarjoamaan tietoja lukijaystävällisesti ja visuaalisesti kiinnostavalla tavalla.

Raportointi kattaa Vantaan Energia Oy:n ja sen tytäryhtiöiden Vantaan Energia Sähköverkot Oy:n ja Vantaan Aviaenergia Oy:n taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristöön kohdistuvat vaikutukset vuonna 2010. Osakkuusyhtiöiden toiminnasta raportoidaan vain pääkohdat.

Vuoden 2010 raportoinnin painopisteinä on vastuullisuus toimitusketjuissa, energiatehokkuus ja sidosryhmävuorovaikutus. Ilmastonmuutokseen liittyvistä asioista raportoimme monipuolisesti ja tuomme esiin Vantaan Energian merkittävän ilmastoteon – vuonna 2014 valmistuvan jätevoimalan, ja kerromme myös asiakkaamme energiatehokkaista ratkaisuista. 

Raportin on todentanut ulkopuolinen asiantuntija Inspecta Sertifiointi Oy huhtikuussa 2011. Vuoden 2011 raportoitavat asiat päivitetään sivustolle keväällä 2012.

Sivun tiedot on todennettu huhtikuussa 2011.